Edustajiston kokous 24.4.2012
Pahoittelut että tämä teksti tulee näin myöhässä ja osa infosta on hyvinkin vanhentunutta! Ensi kerralla tämä tulee jo ennen kokousta!
Kokous alkoi klo 17.09
Totuttuun tapaan kokous alkoi sektorikuulumisilla.
Pääsektorilla on pitänyt kiirettä, sihteerihaut ovat auenneet ja haastattelut ovat jo käynnissä. Samalla työtoimenkuvia on päivitetty ajantasalle. Toisaalta on myös työstetty Kylterin tavaramerkki-asiaa, jossa selvennetään millaisissa yhteyksissä kylteri-sanaa käytetään. Tämän lisäksi on ollut KY ry:n budjetointia sekä aikataulujen tarkentamisia loppukevään osalta. KYlounge-projektia on kehitetty ja mietitty eteenpäin ja AYY vs. KY siviilikanteen taustamateriaalin on kasailut kaikessa rauhassa. Jonkin verran aikaa on käytetty myös rekryfirmahankkeen edistämiseen ja kehityssuunnitelman tekemiseen, hallitusohjelman päivittämiseen ja kaikenlaiseen pienempään hommailuun.
Yrityssuhteet kertoi, että toimintahakuavustus saatiin KYsäätiöltä! Lisäksi Yrpän Sales Academy on tehnyt jäsenetukyselyn, josta paljastui että jäseneduista baari ja kahvilaedut ovat käytetyimpiä. Yrpän toimenkuvaan kuuluen on ravattu aktiivisesti myyntitapaamisissa ja innolla esitellään uusi yhteistyökumppani KONE KY:lle. Hieno firma ja erittäin tervetullut KY:n piiriin.
Campus ja LiikuntaHyvinvointi ovat kiireisiä tällä hetkellä! Mikkis kertoi Otaniemikampushankkeesta sen verran, että campus tulee olemaan Otaniemen U-siivessä ja että syksyn alkupuolella suunnitelma tiloista olisi about valmiina ja että remontti alkaisi myös silloin. Tämän lisäksi Mikkis (joka siis hoitaa KY:ltä campusasiaa) on liittynyt kahteen aiheeseen liittyvään työryhmään: kirjastopalvelut Otaniemessä sekä koko Otaniemen ryhmätyötiloja suunnitteleva työryhmä. Valiokuntapuolella LiHyssä on ollut tapahtumia: melko suosittu hyvinvointi-ilta teemalla seksi ja nyt fokus on kovasti vuoden hurjimmassa sykkimistapahtuma KYCC:ssä, joka on vienyt ja vie paljon aikaa ja resursseja. Jees juttu on se, että Yliopisto on mukana tapahtumassa.
Viestinnästä kuuluu sen verran, että pian tulossa oleva Kyweb työllistää hyvinkin paljon ja sen tuloa valmistellaan koko viestinnän voimin. Tämän lisäksi KY-oppaan tekeminen on aloitettu ja Kylteri numero 4. menee painoon. Valiokunta Vee:llä on hommat hanskassa. Lisäksi on autettu sihteerihauissa sillä 3paikkaa viestinnässä on auki.
Kulttuurille kuuluu pelkkää hyvää. Yllättäen kiirettä kuten aina kulttuurisektorilla. Menossa ja tulossa on isoa ja pientä tapahtumaa. Kestoklassikkotapahtuma Hukkis veti taas tuvan täyteen (ja moni veti myös pään täyteen!) ollen yksi suurimmista KYn poikkitieteellisistä tapahtumista. Toisaalta kulttuurin katseet ovat olleet syksyssä ja sen aikatauluissa jo jonkin aikaa ja valmistelutkin ovat jo aluillaan. Tämän lisäksi muinaiset kulttuuritoimijat (sihteerit ja vastaavat) jakoivat tietojaan Kulttuuri@ tapaamisessa.
International-puolesta sen verran, että AYY on vastannut tutkareiden kirjeeseen tutkareiden asemasta ja pohtineet että jokaisessa yhdistyksessä tulisi olla kv-vastaava. Lisäksi tapahtumia on suunniteltu syksylle ja kaikenlaista muuta pienempää askaretta. Tämän lisäksi Mikko on vienyt seniorikillalle kuulumisia.
Koulutuspoliittiset kuulumisista sen verran, että KY:n kopot ovat keskustelleet kieliopinnoista suunnittelevissa elimissä ja näyttäisi siltä että pakollisten kielenopintojen määrä kauppiksessa VÄHENEE. Sydämentykytyksiä aiheutti myös tieto siitä, että kandia ei välttämättä enää voi suorittaa englanniksi. (Tämähän on hieno askel aidosti kansainväliselle korkeakoululle! GJ, allekirjoittanut ei voi kuin ihmetellä ja varmasti moni edaattori jakaa tämän).
Sektorikuulumisten jälkeen käsiteltiin hallitusohjelmaa ja tehtiin siihen muutamia lisäyksiä.
Lisäkirjauksiksi tulivat: KYlounge-projekti sekä koposektorin jatkuvan seurannan linjaaminen. Nämä ehkä tärkeimpinä päivityksinä tähän.
Tämän jälkeen keskusteltiin rekryfirmahankkeesta ja osakkuudesta A-talentissa. Mielenkiintoista, tästä tulee lisää myöhemmin tarkempaa infoa.
Sitten siirryttiin tarkempaan tilannekatsaukseen KYweb3.0-projektista. Wanha KYweb koettiin ongelmalliseksi raskastoimisuuden sekä teknisen vaatimustason vuoksi. Siksi nyt on valmisteltu jo pitkän aikaa uutta KYwebiä, joka julkaistaan kesä-heinäkuussa. Homma vaikuttaa hyvältä paketilta teknisine sisältöineen. Näyttäisi siltä, että KY:n toimijoiden blogipohjainen tiedottaminen tulee siirtymään pitkälti Fb:n puolelle ja olemassa olevat blogit häviää. Lisää infoa projektista voi kysellä KY:n tiedotuksesta.
Työryhmäinformaatiossa käytiin läpi sääntötyöryhmän ja matrikkelityöryhmän kuulumiset:
Sääntötyöryhmässä edetään rauhallisesti, joten vavisuttavia ja uutiskynnyksen ylittäviä asioita ei tullut ilmi.
Matrikkelityöryhmä on benchmarkkaus/suunnittelu-vaiheessa. On selvitelty sisältöä ja sitä mitä halutaan ja mihin tähdätään ja miten se toteutetaan. Tästä tulee hjuva!
Ilmoitusasioissa kävi ilmi, että KY-säätiön kv-apurahahaku on auennut! Jos et ole vielä hakenut niin hae!.
META: Edaritiedottajan pestin jatkajaa selvitetään seuraavassa kokouksessa (meitsin seuraaja, pienet kengät on täytettävänä, lue nyt tämäkin teksti!)
Kokous päättyi 19.23
Tästä se kesä sitten lähenee…
Joona Sinivihreistä